Nappulaliiga
Nappulaliiga eli kyläsarja on seuran keskeisin kilpailutoiminto.
Se on n. 300 pelistä koostuva sarja, joka jakaantuu huhti-kesäkuussa pelattavaan kevätkierrokseen ja elo-syyskuussa pelattavaan syyskierrokseen.
Liigaan saavat osallistua KaaNa:n aluejoukkueet sekä Piikkiön Palloseuran joukkueet.
Liiga pelataan ikäryhmittäin, tyttöjoukkueet pelaavat yhtä nuoremmassa ikäluokassa.
Osallistuvien joukkueiden määrästä riippuen sarja on ikäryhmittäin joko kaksin- tai kolminkertainen;
osa otteluista voidaan myös pelata turnausmuotoisena. Sarjataulukkoja ei pidetä Palloliiton ohjeistusta noudattaen.
Osallistumisoikeus kyläsarjaan on kaikilla niillä kyläjoukkueilla, jotka johtokunta on seuraan hyväksynyt. Joukkueiden tulee kuitenkin vahvistaa osallistumisensa kyläsarjaan ennen otteluohjelman laatimista johtokunnan ohjeistamalla tavalla.
Mikäli kyläsarjaa halutaan pelata esim. eri kylien yhdistelmäjoukkueilla, tulee yhteisjoukkuetta harkitsevien joukkueiden hankkia siihen lupa johtokunnalta.
Kyläsarjan otteluohjelman laatii kyläsarjavastaava (johtokunnan jäsen), joka julkaisee sen huhtikuussa mahdollisimman hyvissä ajoin ennen pelikauden alkua.
Pelikentän kunnostaa kotijoukkue, ja se myös hankkii pelinohjaajan sekä maksaa tämän palkkion.
Nappulaliigalla on omat pelisääntönsä, jotka johtokunta vahvistaa vuosittain.
Otteluista on molempien joukkueiden täytettävä sähköinen ottelukortti. Ottelukortin avulla kontrolloidaan sarjan asianmukainen pelaaminen, ja sen avulla myös päätetään kauden päätteeksi jaettavien erilaisten palkintojen saajat.