Harjoittelu

Vaikka pelaaminen ja ottelut ovat monen mielestä se nappulafutiksenkin tärkein asia, niin huomattavasti suurempi tuntimäärä vuositasolla käytetään kuitenkin harjoitteluun. Nappulaikäisillä se ei ole vain otteluihin valmistautumista vaan ainakin yhtä paljon tutustumista lajiin, omien taitojen kehittämistä, olemista kavereiden kanssa ja totuttelua joukkuelajin vaatimaan harjoittelutapaan. Se on eräs toiminnan itseisarvo ja tarkoitus jo sinänsä.

Joukkueen toiminnan onnistumisen mittarina ei voikaan pitää yksinomaan sitä, miten hyvin se menestyy peleissä. Yhtä tärkeää mittari on se, miten ahkerasti ja suurella porukalla joukkue käy harjoituksissa ja muissa joukkuekohtaisissa tapahtumissa ja miten innokkaasti se niissä on mukana. Nappulafutis ei ole pääasiassa peleissä menestymistä, se on enemmänkin harjoittelun ja muun yhdessä olemisen kautta tapahtuvaa taitojen kehittymistä sekä kasvamista lajin arvomaailmaan, harrastamiseen ja sen piirissä vallitsevaan sosiaalisuuteen. Näin ollen harjoittelu on vähintään yhtä tärkeä osa nappulafutista kuin itse kilpaileminen.

Nappulaikä on lapsen liikunnallisen kehityksen kannalta tärkein ikä. Uusia taitoja opitaan helpommin ja nopeammin kuin muissa kehitysvaiheissa. Mitä monipuolisempi liikunnallinen tausta lapsella on, sitä helpommin hän omaksuu myös jalkapallon vaatimia taitoja. On tärkeää, että harjoittelussa käytetään muitakin kuin lajille ominaisia peli- ja harjoitusmuotoja. Erilaiset kilpailut ja leikit, jotka vaativat runsasta liikkumista ja kehonhallintaa pallonkäsittelyn ohella, ovat erinomaisia harjoitteita. Varsinaisten futistaitojen osalta treenaaminen tulee keskittää perustaitojen opetteluun.

Jokaisen nappulavalmentajan on erittäin suositeltavaa käydä joko seuran tai piirin toimesta järjestettävä Kaikki Pelaa – Lasten Ohjaajakurssi (6 tuntia), ellei hänellä muuten jo ole valmentamisen edellyttämää osaamista. Mikään pallotaituri nappulavalmentajan ei missään nimessä tarvitse olla, pitkälle riittää innostus valmentaa nappulaikäisiä ja kyky tulla toimeen näiden kanssa.

Nappulavalmennus etenee siten, että nuorimmassa ikäluokassa harjoittelu on vielä hyvinkin leikinomaista, pääasiassa totuttelua porukassa treenaamiseen. Siitä se vuosi vuodelta kehittyy lajikohtaisempaan suuntaan, jokaisen joukkueen käytettävissä olevan osaamisen ja muiden resurssien sallimissa rajoissa. Vanhimmissa nappulaikäluokissa voi myös harkiten toteuttaa erilaisia harjoitteita erilaisilla osaamisen tasoilla oleville nappuloille, vaikka pääperiaatteena onkin, että samat harjoitukset vedetään koko joukkueelle.

Harjoitusmäärä on joukkueen valmentajien päätettävissä. Yksi kerta viikossa, tunti kerrallaan, on yleinen ja varsin sopiva määrä. Parissa vanhimmassa nappulaikäryhmässä voi harkita kahta kertaa viikossa, ja harjoituksen pituus voi ainakin toisella kerralla olla puolitoistakin tuntia. Enempi harjoittelu alkaa todennäköisesti olla suurelle osalle nappuloista liikaa, etenkin kun kesäkaudella harjoittelun päälle tulee vielä ainakin yksi pelikin viikoittain.

Vaihtelu on harjoittelussa välttämätöntä, samat harjoitteet kerrasta toiseen saavat treenit tuntumaan nopeasti ikäviltä. Muistaa tietysti täytyy, minkälaiset harjoitteet sopivat millekin ikäryhmälle. Nappuloiden keskittymiskyky on vielä varsin rajoitettu, ja esim. jo 10 minuutin mittainen tekniikkaharjoitus asettaa useimpien 6-7 -vuotiaiden pelaajien kärsivällisyyden kovalle koetukselle. Mitä vaikeampi harjoite on, ja mitä enemmän se siis vaatii keskittymistä, sitä todennäköisempää on, että kaikki eivät jaksa sitä kovin kurinalaisesti tehdä. Yleensä nappuloiden into pelata on paljon suurempi kuin harjoitella tekniikkaa.

Tunnin mittaisen harjoituksen eräänlaisena ”peruskonseptina” voi esittää seuraavan:

a) alkuverryttely n. 10 min (juoksua, polttopalloa, vanhojen taitojen kuten syöttelyn, haltuunoton jne. kertaamista)

b) perustaitojen opettelua n. 10-15 min (uusien taitojen opettelua tai vanhojen kertaamista vaativammassa muodossa)

c) peliosuus n. 20-30 minuuttia ( 2 v 2, 3 v 3, 4 v 4 jne. – mitä enemmän yhdelle pelaajalle tarjotaan mahdollisuuksia pallokosketuksiin, sitä parempi).

d) loppuverryttely n. 5 minuuttia

e) harjoituksen päätös: jätä hyvä mieli lapsille. Siihen riittää muutama sana tai ele.

Iän karttuessa tekniikkaharjoittelun osuutta voi lisätä.

1) aloita harjoitus kokoamalla lapset lähellesi

2) kerro lyhyesti ja täsmällisesti mitä ja miten aiotaan tehdä

3) puhu selkeästi ja kuuluvasti, varmista että lapset ymmärtävät ohjeesi

4) anna ohjeita, joita lapsi voi noudattaa

5) puhu vähän, teetä paljon

6) kiitä, kannusta, ohjaa ja opasta – älä vain seuraa vierestä

7) ole kärsivällinen, lapset ovat vilkkaita ja lyhytjännitteisiä. Älä kuitenkaan päästä harjoituskuria liian löysäksi, lapset odottavat että aikuinen osoittaa mitä tehdään ja miten. Heiltä voi ja pitääkin vaatia asioita, kohtuuden rajoissa.

8) älä anna kenenkään lapsen häiritä muiden harjoittelua

9) JA MUISTA: SINÄ TOIMIT ESIMERKKINÄ LAPSILLE!!! ÄLÄ SIIS ANNA HUONOA ESIMERKKIÄ OMALLA KÄYTÖKSELLÄSI!

Parhaita ovat harjoitukset, joissa pallokosketuksia per pelaaja tulee mahdollisimman paljon.

Erikoisen tärkeää on huolehtia, että jokainen nappula saa palautetta riittävän usein, mieluiten jokaisessa harjoituksessa, ja etenkin kiitosta. Jokaisesta nappulasta on sellaiseen löydyttävä aihetta. Jokainen lapsi on oikeutettu saamaan huomiota osakseen. Keinoja on monenlaisia: katse, kosketus, ilme tai ele, sanallinen kannustus, säännöistä huolehtiminen, keskustelu jne. Aina palautteen ei tarvitse eikä se voikaan olla vain myönteistä, mutta ikäväkin palaute on annettava asiallisesti, ohjaten ja neuvoen. Yleispätevä sääntö on, että 80 % palautteesta on oltava myönteistä, 20 % kielteistä – tai pikemminkin ohjaavaa ja neuvovaa.

Voitettu tai hävitty peli unohtuu yleensä nopeasti, mutta oikeaan kohtaan osuneen henkilökohtaisen kiitoksen tai muun tunnustuksen nappula voi muistaa koko ikänsä!

Ikävät asiat hoidetaan kahden kesken, kiitokset ja tunnustus jaetaan kaikkien kuullen.