Joukkueet

 

Joukkueet ovat seuratoiminnan perusyksikkö, sekä pelaajien että vanhempien kannalta sen läheisin ja tärkein toimielin. Pelaaminen ja harjoittelu tapahtuvat joukkueittain, ja erilaisiin muihinkin tapahtumiin osallistutaan yleensä tutulla joukkueporukalla. Joukkueita on kuitenkin erilaisia, oheisilla sivuilla niistä enemmän.

Aluejoukkueet (kyläjoukkueet)

 

Joukkueen muodostaminen 

Tavoitteena on, että jokaisessa kylässä ja jokaisessa ikäryhmässä olisi vähintään yksi joukkue tai tarvittaessa useampi joukkue. Yhdessä joukkueessa tulee olla pelaaja- ja toimihenkilöluetteloon merkittynä vähintään:

- seitsemän nappulapelaajaa, sekä

- vähintään kaksi aikuista aktiivista toimihenkilöä, joista ainakin toisen tulee olla valmentaja

 

Valmentajia on oltava vähintään yksi seitsemää nappulapelaajaa kohden (eli 9 nappulapelaajaa edellyttää yhtä valmentajaa, 13 nappulapelaajaa edellyttää yhtä valmentajaa, 14 pelaajaa edellyttää kahta valmentajaa jne.).

 Joukkue merkitään seuran joukkuerekisteriin vasta kun se täyttää em. vaatimukset. Joukkuerekisteriin merkitsemisestä alkaen se voi osallistua seuran toimintaan ja olla oikeutettu niihin etuihin, joita seura joukkueille tarjoaa. Em. pelaaja- ja toimihenkilövaatimukset koskevat sekä toimintansa aloittavia että jo toimivia joukkueita. 

Johtokunta voi hakemuksesta myöntää poikkeuksia edellä mainittuihin vähimmäisvaatimuksiin. 

Joukkue voi valmentajien yhteisellä päätöksellä kieltäytyä ottamasta uutta pelaajaa, mikäli joukkueessa on nappuloita 11 tai enemmän yhtä valmentajaa kohden. Tällaisesta päätöksestä on tiedotettava välittömästi johtokunnalle. 

Johtokunnan suostumuksella kaksi tai useampia kyliä voi perustaa samaan ikäryhmään yhteisen joukkueen, mikäli niissä ei nappuloiden ja/tai toimihenkilöiden vähäisen määrän vuoksi voida perustaa tai ylläpitää omia joukkueita.

  

Pelaaja ja joukkue

 

Pelaaja voi kuulua vain yhteen aluejoukkueeseen kerrallaan. 

Pelaajaa ei voida kieltää osallistumasta peleihin tai harjoituksiin vedoten pelkästään hänen alhaiseen osallistumisaktiviteettiinsa. 

Joukkueet voivat ottelu tai turnaus kerrallaan lainata pelaajia toisista KaaNa:n joukkueista, mikäli niiden oma pelaajamäärä ei tilapäisesti riitä järkevään peluuttamiseen. 

Mikäli pelaaja muuttaa Kaarinan sisällä tai sen ulkopuolelle, hän voi halutessaan jatkaa pelaamista nappulakautensa loppuun siinä KaaNa:n kyläjoukkueessa, jossa hän on siihen saakka pelannut. 

Johtokunta voi myöntää poikkeuksia em. vaatimuksiin anomuksen perusteella. 

Siirtyminen KaaNa:n kyläjoukkueesta toiseen edellyttää johtokunnan hyväksymistä. Siirtohakemuksen tekee nykyisen joukkueen joukkueenjohtaja. Molempien joukkueiden toimihenkilöiden on keskusteltava siirrosta etukäteen, ja keskustelun tulos on tiedotettava hakemuksessa johtokunnalle.

  

Tyttöjoukkueet (edustus)

 Tyttöjoukkueet kootaan koko seuran piiristä ja ne ovat samalla tyttöjen edustusjoukkueita. Niitä on yksi jokaisessa ikäryhmässä F8-E11. Tyttöjoukkueisiin ei ole valinta- tai karsintamenettelyä. Tyttöjoukkueeseen kuuluva voi harjoitella ja pelata myös kyläjoukkueessa. Tässä tapauksessa hänen ensisijaisena joukkueenaan pidetään kuitenkin tyttöjoukkuetta, ja mm. hänen jäsenmaksunsa määräytyy edustusjoukkuepelaajan mukaan. Poikkeuksena nuorin tyttöjoukkue, joka lasketaan kyläjoukkueeksi toiminnan alkamisvuotenaan.

 Jos tyttöjoukkuepelaaja muuttaa Kaarinasta, hän voi jatkaa edustusjoukkueessa nappulakautensa loppuun, mikäli hän jatkaa aktiivisesti pelaamista ja harjoittelua myös entisessä kyläjoukkueessaan.

 Edustusjoukkueiden toimintaa seura haluaa seurata. Siksi niiden tulee laatia toimintasuunnitelma  jokaiselle toimintavuodelle. Johtokunnan hyväksymä toimintasuunnitelmaantavat joukkueelle oikeuden toimia seuran edustusjoukkueena.

 

Muut joukkueet

Seuran jäsenistä ja toimihenkilöistä voidaan koota ns. yhdistelmäjoukkueita ajallisesti rajattuun tapahtumaan, esim. turnaukseen. Joukkue muodostuu tällöin vähintään kahden muutoin itsenäisenä toimivan joukkueen nappulajäsenistä. Mikäli osallistuvista nappuloista vähintään 70 % on yhdestä joukkueesta, kyseessä on muiden joukkueiden pelaajilla täydennetty joukkue, ei yhdistelmäjoukkue. 

Yhdistelmäjoukkuetta ei merkitä seuran joukkuerekisteriin, eikä se saa hyväkseen seuran kylä- tai edustusjoukkueille jakamia etuja. 

Yhdistelmäjoukkue ei saa käyttää nimenään minkään siinä osallisena olevan kylä- tai edustusjoukkueen nimeä, vaan sille on otettava oma nimi, jossa näkyy myös seura (esim. KaaNa/Pantterit, KaaNa/valkoiset tms.).

 Kyläjoukkueiden toiminta on kaikilta osin etusijalla yhdistelmäjoukkueiden toimintaan nähden. 

Yhdistelmäjoukkuetta muodostettaessa on syytä mahdollisimman tarkasti etukäteen sopia ao. joukkueen ”eliniästä”, kokoonpanosta, toimihenkilötehtävistä, toiminnan aiheuttamien kustannusten kattamisesta, mahdollisten tuottojen jakamisesta ym.